Viimevuotinen Ghost Brigade -kakkoskiekko Isolation Songs osoitti, että Neurosis-lähtöisestä musiikista voidaan vielä muovata kiinnostavaa, tunteikasta musiikkia. The Oceanin reilun parin vuoden takainen, yhteensä yli 80-minuuttinen Precambrian-albumi osoittautui nopeasti turhan kunnianhimoiseksi tuotokseksi, mutta Heliocentricillä kiertoradat ovat kohdallaan. Se toimii sittenkin, kuten Galileo Galilein kerrotaan tokaisseen.

Vähän kuten Ghost Brigade, myös The Ocean käyttää jyräävämpää riffittelyä sopivassa suhteessa kevyempien, herkempien ja monisyisempien tunnelmien tasapainottajana. Vaikka levyllä on paljon puhdasta laulua ja jonkin verran kauniita piano- ja jousisovituksia, ei albumi kuitenkaan tunnu turhan pehmeältä, saati laiskalta. Helvetti, nelosraita Ptolemy Was Wrongista tulee mieleen enemmän joku soul-balladi kuin metallibiisi, mutta vokalisti Loïc Rossettin herkän tulkinnan ansiosta biisi on erittäin vahva ja tunteikas, ja samalla yksi levyn parhaista. The Ocean tunnettiin aikaisemmin lisänimellä Collective, mikä kertoo bändin taipumuksesta käyttää lukuisia vierailevia muusikkoja. Siksi en voi varmuudella sanoakaan, ovatko myös levyn örinät ja esimerkiksi Metaphysics of the Hangmanin chriscornellmainen laulu myös Rossettin äänihuulten värähtelyä. Jos ovat, niin kyseessä on pirun kova jätkä. Jos eivät, niin sitten laulujen roolitus on enemmän kuin onnistunut.

Levy polveilee toimivasti kevyemmän ja hauraamman materiaalin välillä käyttäen pääasiassa normaaleita rokkisoittimia, mutta lisäten välillä mausteeksi jo mainittuja piano-, puhallin- ja jousisovituksia. Kaiken kaikkiaan albumista jääkin erittäin positiivinen, laadukas ja monipuolinen kuva. Kenties osa levyn rankemmista riffeistä vaikkapa Swallowed by the Earthin malliin alkaa olla jo muutamaan kertaan kuultua kamaa, mutta onneksi The Oceanin musiikissa on lähes kaiken aikaa muitakin elementtejä, joihin voi huomionsa kiinnittää, eikä yksikään biisi tällöin mene kokonaisuudessaan hukkaan. Huikein esimerkki levyn kappaleiden linjakkaasta monipuolisuudesta on nimensä mukaisesti suureellinen The Origin of God, joka esittelee levyn eri tunnelmat neljän ja puolen minuutin läpileikkauksena päättäen albumin komeaan saksofonisooloiluun. 50-minuuttisen levyn kuuntelu parikin kertaa putkeen tuntuu tavattoman vaivattomalta. Kunnianhimoisuus kantaa Heliocentricillä hedelmää, jotka tippuvat ihmisten syliin yhtä herkullisina toivottavasti myös lokakuussa ilmestyvällä Anthropocentric-albumilla.