Multi-instrumentalisti, hienoja mammuttiprogeteoksia säveltävä Neal Morse jätti Spock's Beardin vuonna 2002 käännyttyään uskoon. Progefanit kauhistelivat, mutta onneksi turhaan: Morse toki siirtyi tuomaan julki uskomuksiaan, mutta musiikkityyli säilyi samana. Oikeammin, Morsen sooloalbumit kuulostivat enemmän Spock's Beardiltä kuin yhtye itse Morsen lähdön jälkeen on kuulostanut. Ja kuten Spock's Beardin (ja monien muidenkin progeyhtyeiden) tapaan kuuluu, myös Morse tuuttaa pihalle livelevyn lähes joka kiertueelta. Tällä kertaa vuorossa on loppuvuodesta 2008 Euroopassa äänitetty paketti So Many Roads.

So Many Roads on todella massiivinen kokonaisuus. Fanit ovat määrästä (ja laadusta) taatusti ihastuksissaan, mutta Morsea fanittamattomalle kuuntelijalle yli kolmen ja puolen tunnin mittainen paketti on varmasti liikaa. Eivätkä biisivalinnat tai -sikermät auta satunnaiskuuntelijaa: kolmannes kappaleista on yli puolituntisia, toinen kolmannes vartin mittaisia, ja vain kolme setin alkupuolen biisiä ovat viisiminuuttisia tai hieman alle. Ja jos pitkät biisit eivät ole vielä tarpeeksi, kappaleissa on lukuisia kerroksia musiikin ja etenkin laulujen osalta, välillä mennään Gentle Giantin aikoinaan tutuksi tuomaan moniulotteisiin lauluharmonioihin pahimmillaan a cappellana – mutta kaikki tämähän on toki miehen uraa seuranneille tuttua...

Laulun lisäksi Neal Morse vastaa tallenteella kitaroista ja koskettimista, "taustabändinä" toimii parin viime vuoden kiertueiden tapaan ns. tuntematon hollantilaisviisikko. Koska setti koostuu Morsen soololevyjen monipolvisen progen ohella Spock's Beardin ja Transatlanticin (mm. Mike Portnoy) parhaista paloista, yhtyeellä on erittäin suuret saappaat täytettävänään. Onneksi jo heti ensimmäisestä kappaleesta, Spock's Beardin V:ltä tutusta At The End Of The Daystä lähtien on selvää, että taustayhtye on aivan loistava, kuulostaen omiin korviini samalta kuin Spock's Beard kulta-aikoinaan vuosituhannen vaihteen tietämillä. Energiaa ja intoa löytyy jopa esikuvaansa enemmän.

Yhtye on selvästi treenannut pitkään ja hartaasti, sillä musisoinnin ohella vaikeimmatkin a cappella -harmonialaulut kuten Author Of Confusionin välikkeessä sujuvat täysin ongelmitta. Kokonaisuutta onkin todella mahtavaa kuunnella. Ainoastaan setin loppua kohti, Morsen äänen ilmeisesti väsyessä, taustayhtye nousee liikaa esille. Setin päättävän puolituntisen, tunnin ajan taustalaulaja Jessica Koomen on jopa paremmin äänessä kuin Morse itse, mikä on sääli.

Pitkän, pitkän setin kohokohtiin kuuluvat heti avauspala At The End Of The Day herkullisine stemmalauluineen, mahtavan energinen Author Of Confusion sekä Transatlantic-helmi We All Need Some Light jossa yleisö laulaa upeasti mukana. Miinuspuolelle jää ainoastaan outo folk-kantri-mikälieveisu That Crutch.

Hyvien soundien, loistavien biisivalintojen ja erittäin taitavan soiton ansiosta levy voisi lähestyä jo liki täydellistä livelevyä. Ikävä kyllä keulakuva itse torpedoi hankkeen. Välispiikeissä mies kun ylistää jatkuvasti, uskonsa mukaan, yltyen välillä saarnaamaan pidempiäkin palopuheita. Konserttitilanteessa miehen henkilökohtaiset, intiimit ja rehelliseltä kuulostavat tunnustukset sekä tarinat voisivat vielä mennä, mutta livelevyllä minuuttien löpinät uskoon tulemisesta saavat vain skippaamaan seuraavaan biisiin. Tietenkin osa kappaleista kertoo myös siitä itsestään, mutta kun ottaa musiikin musiikkina vaikka siinä laulettaisiinkin näkymättömästä vaaleanpunaisesta yksisarvisesta, väliäkös lyriikoilla tai sanomalla. Välispiikeissä toistuvat tuputukset ahdistavat tavanomaista suomalaista, jenkkiläiseen halleluja-meininkiin kun täällä ei ole totuttu.

So Many Roadsista huomaa hyvin, että on aivan sama keiden ammattimuusikoiden kanssa Morsen kaltainen nero työskentelee, tai mistä yhtyeestä tai projektista on kyse: biisit kuulostavat silti hemmetin hienoilta! Livelevyä kuunnellessa voisi vaikka väittää kuuntelevansa kymmenen vuoden takaista, allekirjoittaneen tajunnan räjäyttäneen V-levyn aikaista Spock's Beardia... Jos autenttisen liven tilalla olisi hieman välispiikeistä karsittu versio, So Many Roads olisi yksi parhaista koskaan kuulemistani konserttitallenteista. Tällaisenaan levykokonaisuus jää vain erittäin hyväksi.