Puolan tunnetuimmat metalliyhtyeet löytynevät ennen kaikkea death metallin puolelta. Samaisesta valtiosta kotoisin oleva Mouga on kuitenkin pitkälti kaikkea muuta kuin kyseisen lajin tahkoajat.
Yhtyeen vaikutteita on vaikea edes lähteä arvailemaan, sillä reilun puolituntisen aikana tyyli ehtii rakoilla niin moneen suuntaan. Progressiivisuus ja teknisyys toimivat avainsanoina yhtyeen mekastamista kuvatessa, ja paikoin sekavaksikin äityvässä hardcoressansa riittää sulattelemista. Vokaalivastaava ei ole persoonallisimmasta päästä, mutta emohtavat laulannat ja statistin rooliin jäävä huuto irtoavat pätevästi.
Videobiisiksikin The God and Devil's Schnapps -albumilta valkattu I Can Hold osoittaa, mikä tyyli on Mougalle suotuisinta. Niin paljon kun yhtye yrittää purkaa tuntojaan vihaisen räyhäämisen kautta, rauhallinen ja selkeän rakenteen omaava balladi loistaa muun materiaalin seassa. Ten Miles Away ja The Animal taas näyttävät ikävällä tavalla, ettei yhtyeen satunnaisisissa ärhäkämmissä vihanpurkauksissa ole kaivattua voimaa.
Jotain kiehtovaa Mougan kokonaisvaltaisessa teknisyydessä on, vaikka sävellyksien tasossa ei päästäkään huipulle asti. I Can Hold on se kappale, josta aloittaa tämän yhtyeen kanssa, mikäli balladi-imellykset eivät ole pahin näppylöiden aiheuttaja.
19.04.2010, Sami Kontio |