Useammassakin legendaarisessa bändissä vaikuttanut Brant Bjork on edennyt soolourallaan, laskentatavasta riippuen, viidenteen tai yhdeksänteen albumiin... vai onko niitä enemmänkin. Joka tapauksessa, uutukaisellaan Brant on luonut kokonaisuuden, joka onnistuu heti ensikuulemalta täydellisesti viemään kuuntelijansa toisaalle.

Levy on laskelmoidun lyhyt, eikä sisällä mitään ylimääräistä. Samoista syistä johtuen se on helppo kuunnella useamman kerran putkeen, ilman että tulee minkäännäköisiä tylsistymisongelmia. Musiikki on sekoitus bluesia ja erittäin rentoa rockia, paikoitellen soulahtava tunnelma on omiaan rytmittämään levyn kulkua ja siellä täällä on häivähdys 70-lukuista punk-rockia. Vaikken menisi kutsumaan kokonaisuutta stoner rockiksi, on mukana reilu annos tuonkin genren makuja. Muutama riffi voisi olla suoraan Kyuss-biisistä... tai ehkä niin päin että muutamasta riffistä olisi ainesta hyväksi Kyuss-biisiksi. Olisiko tässä stoner-genren tulevaisuus ja yksi kehityssuunta?

Levyn soundit ovat enimmäkseen lähes akustisen riisutut, vaikka pörisevää kitaraakin on osassa biiseistä, kuten esimerkiksi The Future Rock (We Got It) -biisissä... josta tulee edellämainittuja Kyuss-vibojakin. Huomionarvoista on, että levyllä on erittäin tukevasti bassoa, minkä huomaa kuulokkeillakin, mutta seikka korostuu huomattavasti klubitason äänentoistojärjestelmässä. Mikä on siis hyvä asia - biiseissä on kovat "botnet", joka tukevoittaa aika minimalistista tuotantoa erittäin hyvin. Muuten soundimaailma on yksinkertaisesti oikea, sillä tavoin ettei kappaleisiin muunlaisia ratkaisuita osaa kuvitellakaan. Soundeja on selkeästi säädetty sopimaan kuhunkin kappaleeseen, jolloin mitään selkeän yhtenäistä linjaa ei ole.

Brant on kasannut ympärilleen bändin, joka kuulostaa rennolta ja saa musiikkiin tunnetta jollainen voi kummuta ainoastaan tekijöidensä sydämestä. Levy on tehty musiikin, eikä sen soittajien ja heidän teknisen kyvykkyytensä, ehdoilla, joka kuuluu ja tuntuu selkeästi. Vaikka musiikki ei sinällään ole vallankumouksellista, se yhdistelee vanhoja tuttuja aineksia niin makoisaksi kokonaisuudeksi, etten keksi siitä mitään negatiivista sanottavaa.

Levyn omaksi suosikiksi nousi nopeasti Radio Mecca, joka letkeässä groovavuudessaan vie mukanaan... kesäiset kuumat ja pimeät illat, kylmä olut, kaunis tyttö ja maisema... vain Kalifornian rannat puuttuvat. Myös levyn päättävä Somewhere, Some Woman on uskomattoman hieno kappale, vaikkei levyltä yhtään huonoa vetäisyä löydykään... ennemminkin puhuisin helvetin hyvistä ja uskomattoman hyvistä biiseistä.

Lainatakseni ystäväni heittoa albumista: "Onko tässä vuoden 2010 paras levy?!"

Ja koska noita Brant Bjorkin legendaarisia edesottamuksia ei voi jättää mainitsematta, listataan tähän niistä joitain: Kyuss, Fu Manchu, Che, Desert Sessions, Mondo Generator.