Grind-bändeissä joko sitä on tai sitten ei ole. Jotkut bändit tahkovat ulos mukiinmenevää mäiskettä, joka miellyttää aikansa mutta ei jätä mitään suurempia muistikuvia aivolohkoihin. Toiset yhtyeet taas saavat iskuunsa mukaan jonkin mukavan kierteen tai sitten vain tuuttaavat rävistyksensä ulos sellaisella asenteella ja tarttuvuudella, että aivonpalasia saa hakea kissojen ja koirien kanssa.

Singaporelainen Wormrot ottaa ilon irti kummastakin positiivisesta puolesta. Toisaalta Abuse on rehellistä grindcore-traditiota Rotten Soundin ja kumppaneiden malliin, mutta jotain kummaa on tapahtunut matkan varrella. Napakasti 22 minuuttiin vedetyt 23 biisiä heittelevät riffipuolella mehukkaita koukkuja, olkoon kyse punkmaisesta räimeestä tai mielipuolisesta groovesta. Paikoin voitaisiin heittää sekaan sana 'proge', mutta mistään kitarahipelöinnistä ei voida onneksi puhua. Abuse on alusta loppuun särmikästä ja silmitöntä raivoa.

Tässä auttaa trion ennakkoluuloton heittäytyminen myrskynsilmään. Rumpali Fitri vaihtaa luontevasti d-beatista blastiin biisien sisällä unohtamatta vimmaisia fillejä, ja Rasyidin kitara repii aukkoja taivaaseen. Myös laulaja Arif suoltaa ulos iskevää viemäriörinä/rääyntä-dialogia, mutta muutama hyppäys rajojen ulkopuolelle päättyy mauttomiin mahalaskuihin, vaikka huumoria näissä hommissa pitääkin vähän olla.

Pääosin Wormrot pitää intensiteettitason korkealla antamatta kuulijan hengittää liiaksi. Jouheva Freedom to Act, käskyttävä One Round Away ja tätä seuraavan Fuck... I’m Drunkin kitaramelodia ovat kuitenkin esimerkkejä, että yhtye osaa antaa myös hieman löysääkin köyttä. Grindikinkerit pystyyn!