FM on yksi brittihevin uuden aallon jälkimainingeissa pinnalle päässeistä hienostuneemmista hardrock-yhtyeistä. Levytysrintamalla FM on pitänyt hiljaiseloa 1990-luvun puolivälistä, mutta nyt tärähtää!

Levyn takakannen kuvan perusteella tyylikkäästi vanhentuneet herrasmiehet ovat tehneet tyylikkäästi rokkaavan paluun. Metropolis on eleetön ja hyvällä tavalla aikuinen levy. Sinänsä simppeleitä biisejä on koukutettu välillä yllättävästikin kitaraosaston toimesta. Myös soolot ovat upeita. Ne yhdistävät tyyliä ja taitoa tavalla, joka nuoremmalta polvelta on jäänyt opettelematta. Komeimmasta suorituksesta vastaa odotusten mukaisesti vokalisti Steve Overland. Miehen ääni ei ehkä enää ole 80-lukuisessa kuosissa, mutta fiiliksessä ei ole tapahtunut taantumista. Tulkinta sujuu miltei entistä suuremmalla sydämellä.

Kehujen jälkeen moitteita tuotantopuolelle. Muutama biisi on selkeästi liian pitkä. Esimerkiksi jo avaus Wildside olisi ollut syytä feidata aiemmin, nyt siinä on turhaa pituutta, joka ei tuo muassaan mitään lisää. Tunnin satsissa ei sinänsä ole kuin pari filleriä, mutta muutamaa biisiä napakampi pituus ei olisi huonontanut. Myös huippuhetkiä olisi kaivannut, nyt niitä on tasan yksi. Who’ll Stop The Rain on biiseistä ainoa, joka olisi voinut omata hittipotentiaalia singlenä. Levyllä se on käsittämättömästi sijoitettu häntäpäähän. Lähes samat sanat Over Youn kohdalla. Nopeampitempoisena jälkimmäinen saa toivomaan, että mukaan olisi mahtunut pari muutakin rivakampaa rallia, sen verran hyvältä se kuulostaa. Keskitempoinen Flamingo Road tuo voimakkaasti mieleen Foreignerin ja I Ain’t the Onen riffi on kuin suoraan nuoren Bryan Adamsin repertuaarista. I Don’t Need Nothing alleviivaa jälleen kerran sitä tosiseikkaa, että torvisektiot eivät kuulu hardrockiin - vaikka ne sitten olisi toteutettu synalla, niin kuin tällä kertaa vähän haiskahtaa.

Kaiken kaikkiaan Metropolis kuitenkin on onnistunut paluulevy. FM on säilyttänyt tauonkin aikana tasonsa ja erityisesti mieltäni lämmittää se, että Metropolis on tyystin vapaa kaikista 1980-luvun jälkeen keksityistä tyyleistä ja kikoista. Tarkoitus ei siis ole ollut kosiskella nuorempaa yleisöä, vaan pitää vanhat fanit tyytyväisenä. Lopuksi pitää vielä antaa kehut kannelle. Nykyään ei tule liiemmin edes kiinnitettyä huomiota levyjen kansitaiteisiin, mutta Metropoliksen kansi on kerrassaan mainio!