Kuluneen vuosikymmenen aikana varsinkin erilaiset metalcore- ja deathcore-bändit ovat aiheuttaneet ilmiön, jonka takia alaviitteestä "core" on muodostunut jonkin sortin kirosana raskaamman musiikin edustajien suhteen. Toinen toistaan väsyneemmät mukarankat bändit tuunattuine soundeineen, melodisine kertosäkeineen ja ponnettomuuksineen ovat taanneet todellisen inflaation monessa hardcore-sukuisen rymistelyn ääripäässä. Onneksi ainakin yhtä tapausta voidaan pitää poikkeuksena vallitsevassa säännössä. Jo yli kymmenen vuoden ajan yhdysvaltalainen mathcoreksikin kutsuttu The Dillinger Escape Plan on osoittanut, kuinka loputtoman oloisen innovatiivisuuden ei tarvitse kuihtua pois edes pidemmän ajan kuluessa.

The Dillinger Escape Planin muutama vuosi sitten ilmestynyt kolmas kokopitkä Ire Works syntyi melkoisen poikkeuksellisissa olosuhteissa. Yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Benjamin Weinman oli juuri murtanut kätensä, bändi kamppaili rumpalinvaihdoksien kanssa ja samaan aikaan turhautuminen oli herättänyt epävarmuutta koko bändin tulevaisuuden suhteen. Tästä kaikesta selviämisen keskellä syntyi albumi, joka kyllä sisälsi sitä totuttua The Dillinger Escape Plania hardcoremaisen kaaoksen merkeissä, mutta samalla Ire Works korosti aiemmin mainituista syistä runsaampia kokeiluja, elektronisuuksia ja jopa pianolla sävellettyjä kappaleita. Tuloksena oli monipuolinen, yllättävä ja samalla ristiriitaisesti vastaanotettu levytys.

Nyt vuonna 2010 The Dillinger Escape Planin neljäs albumi Option Paralysis sen sijaan huokuu lähes täysin päinvastaisia tunnelmia. Bändi ei ole vieläkään päässyt eroon hieman elävästä kokoonpanostaan, rumpali Gil Sharonen poistuttua riveistä jo toissa vuonna ja Billy Rymerin astuttua tämän valtaviin saappaisiin. Tällä kertaa Benjamin Weinman joukkoineen ei kuitenkaan antanut epätoivon hiipiä tajuntaansa, vaan bändi otti Ire Worksin valtavista kiertueista kaiken ilon irti stressaamatta liiemmin säveltämistä. Option Paralysis syntyikin bändin nokkamiehen mukaan todella vapautuneissa tunnelmissa tämän ja Billy Rymerin tiiviin yhteistyön tuloksena vuonna 2009 ja tuloksena on albumi, joka ei piittaa rajoista tai edes rajattomuuden rajoista.

Ire Works korosti entisestään The Dillinger Escape Planissa vaanivaa monipuolisuutta todella kirjavavan kappalekollaasin merkeissä. Option Paralysis vie tätä ajatusta jopa vielä pidemmälle siinä mielessä, että nyt bändin monipuolisuus on puristunut entistä selvemmin jokaisen kappaleen ja niiden sovitusten sisään. Tuloksena ei tälläkään kertaa ole perustelematonta kaaosta, vaan ennemmin mielipuolisesti polveilevia ja repivän aggressiivisia kappaleita, jotka saattavat poukkoilla jo yhden neljän minuutin aikana hardcoren, punkin, metallin, jazzin, funkin ja vaikka minkä muun välillä. Jollain irvokkaalla tavalla levyn kappaleet ovat kuitenkin teknisimpiä kikkailujaan ja melodisimpia tarttuvuuksiaan myöten kuin perusteltuja täsmäiskuja, joista ei edes halua paljastaa liiemmin yksityiskohtia silkan spoilaamisen pelossa. Samaa voi sanoa myös runsaasti ajatuksia herättävistä sanoituksista, joita voi tulkita monilla eri tavoilla.

Tämän kaiken mahdollistavat osanen toisensa perään kaikki taustalla elävät palaset. Ensimmäisenä Option Paralysis saa kenties kiinnittämään huomiota Benjamin Weinmanin ja Jeff Tuttlen ADHD-kitarointiin, mutta niin paljon kuin uutukainen tätä puolta Ire Worksia enemmän korostaakin, eivät yllättävät kokeilut elektronisuuksia myöten jää sen vähäisemmiksi. Vokalisti Greg Puciato on parantanut ääntelyään jatkuvasti ja nyt miehen hardcore-sukuiset tiukat tavaramerkkihuudot ovat saaneet yhä monipuolisempia sävyjä puhtaita lauluja myöten. Yhtä isot pisteet on annettava myös groovaavan kulmikkaasti tykittävälle Billy Rymerille ja levyn soundeille, joissa hardcoremaisen hillitty särö osoittautuu jälleen todella väkivaltaiseksi vaihtoehdoksi.

Vaikka The Dillinger Escape Planilla onkin takanaan Miss Machinen ja Ire Worksin kaltaisia huippuunsa viritettyjä levyjä, nousee Option Paralysis monella tapaa jopa näiden kahden edelle. Levyltä ei halua edes nostaa yhtään kappaletta erityisesti valokeilaan, koska bändi on saanut puristettua samojen kansien väliin vain hämmentävän kovia ja vielä parempia vetoja. Viimeistään neljännen albumin kohdalla voisi luulla, että tällainen bändi alkaisi yllätyksellisyydessäänkin muuttua yllätyksettömäksi. Option Paralysis kuitenkin osoittaa mitä innovatiivisimmilla tavoilla, kuinka The Dillinger Escape Plan ei ole vielä läheskään tiensä päässä, minkä sijaan bändi lyö vain kovempia panoksia piippuun vuoden tähän mennessä lujimman levyn muodossa.