Kansitaide Charon
In Trust Of No One
CDS
[ Spinefarm ]

( 9 )
01. In Trust of No One
02. Death Can Dance
Neljättä syksyllä ilmestyvää pitkäsoittoa odotellessa on mukava kuulla, millaista hevirokkia pohjoisen pojat tällä kertaa vääntävät. Charonin edelliseen ”Downhearted” –levyyn mieltyneenä ilostun tutun kuuloisista, miellyttävän keveistä soundeista ja ”pehmeästi” rokkaavasta melodisuudesta, jota lievä alakulo siivittää. Bändin kitarointi muistuttaa Sentencediä, mutta yleistunnelma on rokkaavampi (ei kuitenkaan räkäisellä katurokki –tavalla), jonka lisäksi J-P Leppäluoto tuo biiseihin sen lopullisen luonteen ja tunnelman. ”In Trust Of No One” on menevä ja tarttuva ralli, ja yllättävänkin pirteä fiilikseltään, mutta erittäin hyvä sinkkuvalinta. ”Death Can Dance” on rauhallisempi, tosin päälle rynnivät kitarat huokuvat bändin uutta voimaa, ja taustalla helisevät synakuviot tuovat biisiin sopivasti gootahtavaa vivahdettaan. Charonista tekee hieman tyttöjen musiikkia sen biiseissä piilevä tanssittava rytmikkyys, mutta vahvat kitaramelodiat, astetta rankemmalla otteella, tuntuvat olevan nyt etualla, josta voimme päätellä myös osan miesväestöstä tykästyvän tulevaan levyyn...

20.06.2003, Anne Tulokas
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
A-Sides, B-Sides & Suicides
A-Sides, B-Sides & Suicides
[ 2CD ]
Songs for the Sinners
Songs for the Sinners
[ CD ]
The Dying Daylights
The Dying Daylights
[ CD ]
Religious/Delicious
Religious/Delicious
[ CDS ]
In Trust Of No One
In Trust Of No One
[ CDS ]
http://www.charon.cjb.net Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2229
Palaa »
 
Bookmark and Share