Jos nykytrendeihin on uskomista, on teknisen death metalin suorittaminen muutoin kuin hypernopeudella likipitäen mahdotonta. Saksalainen, huumoripiirteitäkin omaava, Jack Slater yrittää parhaansa, joskaan niitä nopeampia blast-osuuksia kuitenkaan unohtamatta.

Extinction Aftermath on yhtyeen neljäs täysmittainen levytys sen viisitoistavuotisella uralla ja eittämättä varsin hyvin kypsynyt sellainen. Jämerää soittotaitoa, epäsovinnaista, mutkikasta, raskasta ja pirullisen raskasta death metalia tarjotaan niin vaikeaselkoisella arkkitehtuurilla, että paikoin on vaikea päättää onko bändi sairaalloisen nerokas vai itsetarkoitukselliseen soitinmasturbaatioon taipuvainen skitsofreniatapaus. Kun metelöintiin alkaa päästä sisälle, tuntuu totuus löytyvän näiden kahden näkemyksen väliltä.

Puoli tuntia tuntuu olevan hyvä kesto EA:n tapaiselle kikkajyristelylle, sillä erityisen helposti lähestyttävää ei tämänkaltainen derivaatiometalli kuitenkaan ole. Pienissä erissä jakojäännösten ja pii-desimaalinen pyörittely kuitenkin maistuu ja paljon yhtye pelastaa kyvylllään olla rajoitumatta yksioikoiseen blastbeatiin. Murjovuus hyvillä soundeilla ja matalalla örinäulostuksella ovat myös avainasemassa toimivan teknis-brutaalisen kuolonkolistelun parissa, ja näistä yhtye onneksi suoriutuu puhtain paperein.

Niin paljon kuin bändi parhaimmilla puolillaan loistaakin, levyn biiseissä olisi paljon viilaamisvaraa ihan suorasukaisen toimivuuden nimissä. Brutaalius- ja teknisyysasteikolla homma toimii kuitenkin moiteetta, jopa erinomaisesti, ja alan miehille ja naisille levytys onkin ehdottomasti vilaisun arvoinen.