Kreikkalaisen Dimlightin debyyttialbumi on kohtalaisen piristävä ja yllättäväkin kokonaisuus. Runsaista riffi- ja melodiailotulituksista pohjansa saava mahtipontinen hempeily saavuttaa parhaillaan erittäin onnistuneita äänimaisemia ja kohokohtia. Parhaimmillaan Obtenebration äityy erittäin hienoihin ja kasvaviin tunnelmiin, joissa pienet, mutta kuuluvat nyanssit nostavat innostusta mainiosti. Raskaampaa metallisuuttakin löytyy, eikä edes vain pelkkää melodianvääntöä, vaan rapsakampaa ja tummempaa kitaravetoisuutta. Vaikkeivät vertailukohdat musiikin ja sävellysten perusteella juuri parhaalla tavalla pädekään, on Obtenebrationissa samanlaista jytinää ja tunnelmallisuutta kuin vaikka Nightwishin Oceanbornilla.

Hunajainen lauluseireeni Sanna Salou kuulostaa monessa suhteessa kuulaan Simone Simonsin (Epica) ja mairean Kaisa Jouhkin (Battlelore) välimuodolta. Vokaaliosastolla kontrastihäirikön virkaa toimittaa muutamassa biisissä kitaristi Invoker, joka death- ja darkmetallimaiset kärinät istuvat jotenkuten pakettiin, mutta ilmankin pärjättäisiin. Toisaalta murinataso ei ole onneksi yhtä päälle liimattua ja biisien tunnelmaa ajatellen perustelematonta, kuin esimerkiksi Epicassa.

Soundimaailmaltaan levy kuulostaa mukavan raikkaalta, eikä lainkaan liian pitkälle tuotetulta. Mukana on selvästi annos tiettyä tekemisen meininkiä ja viattomuutta. Biisimateriaali on harkittua ja monisyistä sopivan monipuolisine elementteineen. Sinfonisuus ei nouse liialliseksi, vaan reippaat kitarariffit sekä kosketinmelodiat pysyvät pääroolissa ansiokkaasti. Maininnan arvoisia biisejä on useita. Lost In a Dream on mukavan rivakka ja kerrassaan sympaattinen ralli, jonka outron amorphismainen pianoiloittelu lämmittää mieltä. Biisin perusideoissa olisi ollut jalostusmahdollisuuksia huomattavasti pidemmällekin, sillä nyt 3,5-minuuttinen repäisy jättää lyhyydessään hieman toivomisen varaa. Astetta sinfonisempi ja kamelotmaisempi Death Premonition pysyy bändin tyylille uskollisena. Mahtipontisuus jyllää ja kappale nousee joka sekunti korkeammalle pilvelle. Levyn alkupäätä hallitsee onnistunut ja eeppinen bändin nimibiisi Dimlight.

Erittäin positiivinen debyytti ja uusi tuttavuus. Pyörää ei keksitä uusiksi ja paljon vanhoja elementtejä on käytetty, mutta Dimlight osaa silti kursia kokoon persoonalliselta kuulostavan levyn, jota kuuntelee mielellään jatkossakin. Vielä kun levyn tähtihetket saataisiin valjastettua kokonaisen albumin pituiseksi, alettaisiin puhua jo uudesta ilmiöstä.