Ihan heti ei tule mieleeni ainoatakaan belgialaista metalliyhtyettä. Sieltä ponnistaa kuitenkin porukka nimeltään Resistance, jonka kolmosalbumi Lords of Torment julkaistiin helmikuussa.
Avausraita Requiem käynnistyy lyhyen puheintron jälkeen kuolometallisella rutistuksella, joka varsinkin hitaammissa kohdissa saa kaverikseen myös yhtyeen historiasta muistuttavia hc-elementtejä. Vahvimmillaan bändi kuitenkin on juuri dödöilyssä, kuten esimerkiksi lyhyt The Supreme Being osoittaa. Hail taas näyttää mielenkiintoisilla rytmijaoillaan, ettei breakdownin tarvitse aina olla tylsää tasaista junttaamista.
Coreimmassa päässä referenssiksi sopii enimmästä teknisyydestä riisuttu All Shall Perish tai jopa Suicide Silence, ja nimibiisi menisi lähes Cannibal Corpsen hitaammasta biisistä. Behind Your Eyes taas vilauttaa melodisempaakin riffittelyä, ja lähenteleekin tyylillisesti At the Gatesia ja The Hauntedia.
Lords of Torment on teknisesti pätevää suoritusta alusta loppuun niin soiton kuin vaihtelevan vokalisoinninkin osalta. Kappaleet vain ovat kovin tavanomaisia, ja joudun tällä kertaa antamaan Resistancelle tuomion, jota yksikään bändi tuskin haluaa albumistaan kuulla: ihan jees.
18.03.2010, Sami Kontio |