Romanialaisen Negură Bungetin edellinen täysin uusi albumi julkaistiin nelisen vuotta sitten. Hindulaisuuden pyhää tavua, koko universumia symboloivaa Om-tavua, nimenään kantanutta albumia voitiinkin pitää bändille tietynlaisena ilmestyksenä. Tuo levy ei enää kiinnittynyt niinkään black metalin maailmaan, vaan - ainakin bändin omasta näkökulmasta - johonkin merkityksellisempään ja suurempaan. Osalle bändistä Om edusti vahvasti joko sen omaa zeniittiä tai harha-askelta, sillä tuon levyn jälkeen bändi sai vanhalla kokoonpanollaan aikaan enää Maiestrit-uudelleentulkinnan vuonna 2000 julkaistusta Maiastru Sfetnic -albumistaan. Lienee kuitenkin lähinnä sattumaa, että vain muutama viikko tuon julkaisun jälkeen markkinoilla on jo myös uudella kokoonpanolla tehty uusi albumi, Vîrstele pamîntului.

Uusi albumi tuntuisi joka tapauksessa jatkavan pitkälti siitä, mihin Om aikanaan jäi. Folk-instrumentteja ja -osia tuntuisi olevan mukana ehkä vieläkin enemmän, mutta bändi ei ole myöskään menettänyt sitä tunteikkuutta ja voimakkuutta, joka sille on ollut koko uransa ajan tunnusomaista. Ritualistiset tai transilvanialaisesti shamanistiset osuudet, ennen kaikkea Pamint, Umbra ja Jar, saattavat tuntua välipalaraidoilta, mutta muunkin levyn ollessa ensivaikutelmaltaan seesteinen ne toimivat tietyllä tavalla levyn tunnelman lukkoina - jos kuuntelija saa ne auki ja asettumaan tunnelmaa syventävään eikä jäähdyttävään rooliin, on todennäköistä, että myös levy kokonaisuutena avautuu upeasti.

Kun Pamint on ensin manaillut sen seitsemisen minuuttia ja Dacia Hiperboreanakin alkaa pitkällä fiilistelyintrolla, voi levyn helposti ymmärtää hitaasti syttyväksi ja jopa vaikeaksi. Useimmilla kuuntelukerroilla se todella myös osoittautuu sellaiseksi. Ochiul Inimiissä päästään ensimmäistä kertaa rivakamman, mutta yhtä lailla oudohkon metalliliitännäisen musiikin pariin ja siitä muutama raita eteenpäin ollaankin levyn metallisimman materiaalin äärellä. Silti musiikki on erittäin omaperäistä, jopa niin omalaatuista, että lähimpiä sukulaisia lähtisi black metal -elementeistä huolimatta hakemaan pikemmin kokeilevan folkin kuin metallin maailmasta.

Mielestäni levyn paras raita on sen päättävä Intoarcerea Amurgului, jossa käytetään hienosti paitsi akustisia kielisoittimia, myös orkesteriperkussioita. Kappale osoittaa, että Negură Bunget ei tarvitse musiikkiinsa särökitaraa luodakseen siihen vahvaa presenssiä. Kokonaisuutena Vîrstele pamîntului on vahva mutta melkoisen haastava. Vielä noin seitsemän kuuntelukerran jälkeen levy ei kaappaa minua täysin syleilyynsä, mutta silti koen, että levyn tunnelma on sen aitouden ansiosta puoleensavetävä.