Kolmekymppisten, maakunnista pääkaupunkiseudulle ajautuneiden, punk-muusikkojen superyhtye I Walk The Line on ahkeran loisen lailla syrjäyttänyt tärkeysjärjestyksessä jäsentensä pääbändit, kuten Wasted ja Manifesto Jukebox. Perinteistä punkkia avarammilla linjoilla liikkuva IWTL antaakin enemmän soittajille pelivaraa kehittyä ilmaisussa. Samalla on siunaantunut mahdollisuus laajentaa yleisöpohjaa pelkistä kiljupunkkareista vaihtoehtokansan pariin. Esimerkiksi hitinhajuinen diskopunk Sleepwalking (to the End of the World) tekee varmasti tulosta missä tahansa indie-kuppilassa ympäri Euroopan.

I Walk The Linen nelosalbumin kappalemateriaali on muutoinkin tasaisen vahvaa, joskin myös sopivan vaihtelevaa. Mainitun punkdiskon lisäksi löytyy Kill Your Friendsin kaltainen semiakustinen taistelulaulu, jonka perusteella ainakaan biisintekijävokalisti Ville Rönkön mielestä vastakkainasettelun aika ei ole vielä ohi. Ne ovat yhä vieläkin meitä vastaan!

Indiekitaramusiikki-ekspertti Pekka Laine on säätänyt Language of the Lostille sopivan ajattoman äänimaailman. Välillä tosin tulee ajatusleikkinä mieleen, että joihinkin kappaleisiin olisi sopinut häpeilemätön kasarivirveli. Muuntuvathan Anna Pirkolan kosketinsounditkin biisin luonteesta riippuen vaivatta 60-luvulta 80-luvulle. Kööriosuuksien lisäämistä olisi voinut myös miettiä, sillä esimerkiksi You Can´t Take It Away voisi kunnon huutokuoroilla olla vielä enemmän. Rytmipuoleen on taas selvästi satsattu, sillä rumpu- ja bassotyöskentely on miellyttävän irtonaista perushalonhakkuun sijaan.

I Walk The Linessa ja New Model Armyssa on paljon samaa. Kumpikin yhtye menee eteenpäin kappaleiden ehdoilla miettimättä sitä, että mitä sopii tai voi genren rajoissa tehdä, unohtamatta kuitenkaan mistä on lähtöisin.