Pientä underground-nostetta nautiskeleva Tukkanuotta julkaisi noin vuosi takaperin kohtuullisen pätevän esikois-ep:n, ja nyt jatkoa seuraa Huomenta suoli -ep:llä. Linja on sama, eli vahvasti vanhan koulun thrash/death-jytkytykseen nojaava ilkeä nakutus. Varsinkin riffeissä on jotain herkkään kohtaan puukottavaa: pää nytkyy väkisinkin. Tuotanto on selkeää, mutta tyyliin sopivasti liven kuuloista. Erityisesti rumpujen elävyys miellyttää ja mainittakoon, että Ulti-Maken tulehtunut yrjöäminen istuu musiikkiin kuin neula kyynärtaipeeseen. Toki ulosanti voisi olla monipuolisempaa, mutta reilun vartin mitassa ei ainakaan vielä aiheudu puutumista.

Ensialkuun riemastuttaa kansitaide. Käsinpiirretty, mustavalkoinen pääkallo-goremössö on aromaattisen tuore tuoksahdus suoraan 80-90-lukujen hiertyneestä välilihasta ja sisuksista paljastuva kuvakollaasi tuo likaisen herkistävät mielleyhtymät Stonen ja vastaavien vinyylien pakkaustapaan.

Yhtyeen konseptista on vaikea olla pitämättä. Vaikka asenne on selvästi kalu poskessa, on porukan tekemisessä jotain hämmentävää uskottavuutta. Liian asiallisuuden rapistessa kansankielellä kerrotut tarinat vetävät puoleensa kuin kossupullo pultsaria. Rytmihäiriö-vertauksia voidaan vetää maailman tappiin asti, mutta Tukkanuotan polku on astetta paskaisempi, likaisempi ja vähemmän hardcore. Siinä missä ensin mainittu keskittyy lähinnä Gambinan siivittämiin surmatöihin, käsittelee Tukkis sekakäytön lisäksi myös kerrossiivoojan salaisia nautintoja ja ruumishuoneen väärinkäyttäjän arkea. Siinä ohessa otetaan kantaa nykymusiikin tilaan keskitempoisen hengähdystauon suovalla Emo tee demo -veisulla, jonka inhoa sykkivään sanomaan on toistasataa metalcorea-kiekkoa arvioineen helppo samaistua.

Diitch, hyvää paskaa.