Kolmannella levytyksellään jyristelevä Landmine Marathon kuulostaa yhtä aikaa sekä modernilta jenkkiläiseltä, että parin vuosikymmenen takaiselta brittiläisbändiltä. Lopputuloksena on jonkinlainen metalcoren, grindin ja nykyaikaisen death metalin groteski sommitelma, joka soi kyllä raskaasti, mutta tuoksahtaa ostoskeskusheviltä.

Sovereign Descentin brutaali ja reipastempoinen murskaustyö soi paikoin kuin 1990-lukulainen death/grind: raskaita, yksinkertaisia riffejä ja raakkunaa kuin black metal -levyltä. Aivan totaaliseen blastbeat-paukutteluun levyn rahkeet eivät riitä, eikä mielipuolisuutta ole tuotu kentälle aivan yhtä voimakkain elkein. Varovaisuus kostautuu geneerisyytenä, sillä tällaisenaan bändi kuulostaa vain yhdeltä monien muiden joukossa.

Hyvinä puolina levyltä on mainittava kuitenkin yltiöpäinen aggressiivisuus ja todella rouhea kitarasoundi. Muuten hyvältä kuulostavat rummut sen sijaan menevät paikoin rasittavaksi puuroksi. Biisipuoli heiluu ihan hyvän ja lupaavan, että toisaalta tavanomaisen ryöpytyksen välimaastossa. Jopa bändin muuten muikeat Bolt Thrower -riffittelyt vesittyvät laulajan rääkynöintiin, jonka sijasta ainakin meikäläinen mielummin kuuntelisi brutaalia örinää. Hetkensä tälläkin, mutta mielummin pidän kuolon ja ostarihevin toisistaan erillään.