Nyt se on sitten tapahtunut: Darkthrone on tuottanut jopa pitkäaikaiselle fanipojalle niin verisen pettymyksen, että olen valmis julistamaan tämän raadon kuolleeksi omalla sarallaan. Poissa ovat hyvien biisien ohella kylmä tunnelmallisuus, eikä tämä tunnu black metal -bändiltä vaikka miten asiaa pyörittelisi. Circle the Wagons kuulostaakin enemmän kehnolta cover-levyltä kuin bändin omalta tuotokselta. Olen valmis kutsumaan levyä Darkthronen omaksi Loadiksi.

Musiikillisesti inkkariteemalevyksikin epäilty platta on kuin vanhanaikaisen rockin, punkin ja metallin epäpyhä yhteensulautuma. Hyvä niin, jos epämääräisestä retroilusta pitää. Huonompi juttu, jos odotti, että Darkthrone vielä tekee black metalia. Minä uskalsin odottaa ja pettymys on karvaampi kuin mihin olin varautunut.

Lopputuloksena on levy, joka on huonompi kuin osiensa summa. Teokselle on mahtunut toki muutama ihan hyväkin riffi, eikä levyn rosoisia ja paskaisia soundeja voi biisimateriaalin huomioon ottaen huonoiksi haukkua. Mutta siihen ne hyvät puolet sitten jäävätkin. En kertakaikkisesti osaa arvostaa levyn puhtaita lauluja ja pyrkimystä tehdä jotain kasariheviä, kun rahkeet eivät siihen selvästikään riitä. Levy kuulostaakin paikoin siltä kuin se yrittäisi olla halpa Iron Maiden -parodia, mutta unohtamatta bändin viime levyjen punkahtavuutta. Ihan tosissaan on pakko kysyä: mitä helvettiä?

Viimeistään Circle the Wagons herättää validin kysymyksen kaksikolle Fenriz ja Nocturno Culto: mitä jos he ottaisivat vähän vähemmän häppää ja pitäisivät vähemmän kiirettä levyjen välillä, pyrkien keskittymään vaihteeksi laatuun? Tai julkaisisivat hupiprojektejaan ihan toisella nimellä vaihteeksi. Toisaalta mikäpä minä olen ketään neuvomaan mitä bändiensä kanssa tekevät. Surullista vain, kun muuten viriili bändi lähestyy laadullaan vaippaikäistä eläkeläisdementikkoa, paskat ja kuset housuissa sitä itse tiedostamatta. Loppupisteissä on huomioitu levyn muutamat hyvät riffit, jotka nostavat muuten kämäisen räkämetallin tasoa edes hieman.