San Franciscon jazzpiireissä ja juutalaisyhteisöissä mainetta niittänyt pianisti Michael Gill on julkaissut soolodebyyttinsä, jota ei totisestikaan voi lokeroida yhteen selkeään kategoriaan. Kosketinsoittimet ja jazztausta nousevat väistämättä esiin musiikista, mutta ne ovat vain osa väripalettia, jolla Gill on soolodebyyttinsä luonut.

Jos yli puolet Blues For Lazaruksen materiaalista on saanut innoituksensa sci-fi-kirjallisuudesta, voi helposti odottaa kuulevansa levyltä kirjallisuuslajin musiikilliseksi vastineeksi tehtyä progressiivista rockia. Näiden kahden taiteenlajin kulkemisesta käsikkäin on saatu näytteitä jo vuosien ajan, eikä Blues For Lazarus tuota suoranaista pettymystä odotusten suhteen. Ainakaan aluksi.

Levyn avaava Merlin´s Journey kumartaa syvään kaikkien progekosketinvelhojen kuninkaan Rick Wakemanin suuntaan, ei ainoastaan nimensä vaan myös musiikillisen kielensä puolesta. Wakemania henkivien teemojen ohella kappaleen lauletuista osista nousee mieleen Peter Hammillin työt, ei ehkä vähiten Dave Cowdenin vokaaliosuuksien ansiosta.

Komeaan avauskappaleeseen levyn progressiivinen rock -ainakin termin vakiintuneessa muodossa- sitten tuntuukin tyssäävän. Bluesia ja jazzia maukkaasti yhdistelevässä nimikappaleessa sinfoninen proge jätetään taakse ja tilaa annetaan sävykkäälle tunnelmoinnille. Instrumentaalisessa Arrakiksessa kosketinsoittimet väistyvät taka-alalle ja päähuomion tässä fuusiojazzin maailmaan heittäytyvässä kappaleessa saavat Gary Meekin valittava saksofoni ja Tom Valdezin pitkiä nuotteja maalaava kitara.

Arrakiksen fuusiojazz siirtyy kappaleen vaihtuessa myös veikeästi groovaavaan Tomorrow´s Worldiin, jossa Michael Gillin piano on vaihtunut Hammond-urkuihin. Pianon ääreen Gill palaa coveroimassaan Peter Gabriel-kappaleessa Here Comes The Flood, joka on soitannollisessa mielessä vähintään yhtä hyvä kuin originaaliversio. Valitettavasti kappaleen onnistuu pilaamaan sillä solistina esiintyvä Callie Lou Thomas, jonka vokalisointeja kuunnellessa alkaa väistämättä tuntua siltä, ettei hän ole koskaan kuullut alkuperäisversiota.

Memory of a Dreamin hauraan mietteliästä tunnelmaa kuunnellessa käy entistä selvemmäksi, että nimenomaan akustisen pianon äärellä Michael Gill on kaikkein eniten kotonaan. Instrumentaalikappaleen edetessä hauras tunnelma alkaa hiljalleen elää omaa elämäänsä ja se ehtii muuttaa muotoaan useiden eri kaarien kautta.

Jos jotain musiikkia pitäisi luonnehtia akustiseksi progeksi, Colorado  luultavasti täyttäisi määritelmän. Kappaleen rakenne noudattaa alkuun perinteistä laulaja-lauluntekijälinjaa, mutta etenee vaivihkaa alkulähteestään tyystin erituntuiseen päätepisteeseen.

Sielukkaampaan äänimaisemaan päästään Rick Ellisin ja Sylvia Heroldin laulamassa duetossa Stay The Night. Akustispainotteisen esityksensä ansiosta kappale onnistuu välttämään sudenkuopan, jossa se saattaisi sähköisesti toteutettuna muuttua yli-imeläksi Whitney Houston -balladiksi.

Jos Callie Lou Thomas ei päässyt oikeuksiinsa Here Comes The Floodilla, tarjoutuu hänelle uusi tilaisuus päätöskappaleella Rain. Kappale edustaa kiekon progressiivisempaa linjaa, yhdistellen sekä jazzahtavaa että semiklassista liitelyä toisiinsa raikkaalla tavalla.

Blues For Lazarus saattaa tuottaa harmaita hiuksia musiikkia tiukasti kategorioiville luonteille, mutta ehkäpä se tulisikin lokeroida kohtaan "File Under Michael Gill". Ainakin maanläheisesti toteutetusta musiikista kumpuaa esiin maestron oma persoona ja tyylikäs kosketintyöskentely, mikä tekee levystä yhtenäisen tunnun. Ylituotettuna ja vähemmän näkemystä omaavissa hyppysissä Blues For Lazaruksesta olisi saattanut muodostua sekava sillisalaatti.