Siinä missä Jon Oliva's Painin debyytti oli minusta kovin yksitoikkoinen, kakkoslevy Maniacal Renderings itse asiassa aika loistava (paras Savatagen lukuisista jälkeläisistä yhdessä Circle II Circlen Burden Of Truthin kanssa), edellinen Global Warning taas kokeellisuuttaan turhan poukkoileva ja ylipitkä. Se tosin paransi latteahkoa ensivaikutelmaansa jonkin verran ajan kanssa, mutta kyllä minä pettymyksenä sitä edelleen pidän. Nyt sitten uuden Festivalin tulisi promolomakkeen mukaan yhdistää tuo ansiostakin arvostettu, vahva toinen julkaisunsa klassikon itsensä, Hall Of The Mountain Kingin kanssa. Mutta eiväthän nyt markkinointipuheet ammu yli ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa.

Silti pitää myöntää, että avauskolmikko on heti aika hyvä ja tunnelmanluonnin lisäksi bändin soittotatsi ilmeisen hyvässä kuosissa, kenties tiuhatahtisen keikkailun vuoksi. Jo Savatagen kiertuemiehistössäkin Streetsin rundilla 1991-92 mukana ollut John Zahner loihtii Death Rides a Black Horseen Jonin kanssa todella jylhiä kiipparitunnelmia, joita ei nimeä hokeva kertsikään heikennä. Seuraava, ensi alkuun hieman rauhallisempi kappale vesittää sitten hyvin alkanutta nousua muunmuassa härskillä jatsipiano-väliosallaan. Mutta onneksi kahden aikaisemman albuminsa tapaan on 'Tagen demojäämistöstä riittänyt ammennettavaa. Living On The Edge (Of Time; kuten oli nimetty Sirens-ensilevynsä 2002 uudelleenjulkaisun bonuksena) ei ole jättänyt juuri muuta suoraan tunnistettavaa kuin kertosäkeen aikaisemmasta versiostaan, ihan kuten Before I Hang edellisellä. Vaikka kuulisinkin kuoron asemasta mieluummin Olivan yksin kirkumassa sitä, tuo se siitä huolimatta tarvittavaa rosoisuutta & riffipitoisuutta mukaan kokonaisuuteen.

Levyn jälkipuolisko lopahtaa hieman, muun muassa parin sinällään ihan kivan slovarin myötä, jotka eivät kuitenkaan toistaiseksi ole ehtineet tekemään itseään tarpeeksi mieleenpainuviksi minun korviini. Eeppinen Winter Haven on leppoisan aloituksen jälkeen sentään mukavan raskas ja tuo mieleen toisen talvitunnelmaisen, Winter In Hamburgin pian jo vuoden vanhalta luottomies Chris Cafferyn House Of Insanityltä. Hienosti nimetty I Fear You on vieläkin raskaampi ja oivaa jatkoa alun triolle parhaiden kappaleiden listaan. Ihan hyvää jälkeä on Jon bändeineen kuitenkin tehnyt, varsinkin jos edellinen floppi otetaan huomioon, mutta sitä lopullista mattoa kaipaisin jalkojeni alta nykäistäväksi. Rahkeita siihen vielä riittää, kuten Maniacal Renderings osoitti ja vanhan maestron äänikin on hyvässä kunnossa tällä ties kuinka monennella julkaisullaan. Tervetuloa kuitenkin viime kesän Tuskan pelastamisen jälkeen uudelle Suomen-keikalle, mieluiten kolmetuntiselle klubi-sellaiselle!