Kansitaide Kenos
X-Torsion
CD
[ My Kingdom Music ]

( 4½ )
Osta CDON:ista
01. Room Sexteen
02. 2012 Omega Assimilation
03. Encounter
04. I Remember
05. X-Torsion
06. Bitchswitch
07. Erocktika (Desert Dancing Raven Queen)
08. Revolver Revival
09. AddictionXtinction
10. Eyes of Hurricane pt. 2

Uuden vuosikymmenen tulemisen myötä on musiikin, myös metallisellaisen, tyyli monipuolistunut entisestään. Raja-aitoja rikotaan, jos mahdollista, entistä enemmän - eikä siinä lähtökohtaisesti sinänsä vikaa olekaan. Luomistyö ja taidehan ovat kautta aikain kokeneet voimakasta kyseenalaistamista ja erilaisia fuusioita on nähty taiteenlajissa jos toisessakin. Näiden alkusanojen myötä luovutankin epävirallisen tunnustuksen alkuvuoden sekametalliehdokkuudesta italialaisen Kenosin harteille.

Yhtyeen kolmoslevy X-Torsion on kuin genrelajittelijan painajainen: sekava, monipuolinen ja tyylilajeista toiseen poukkoileva adhd-tapaus. Levy tarjoaakin paketissaan niin kuoloa, heviä, melodista metallia kuin myös bm-henkisiä puhahduksia. Eikä unohtaa tule akustista kitarainstrumentaalia, josta metalli on yhtä kaukana kuin lumi juhannuskokosta.

En lähde purkamaan teosta kappale kappaleelta eri genreihin, sillä tuskin ketään kiinnostaisi syväanalyysi sillisalaatin rakennetta muistuttavasta luomisvoiman latauksesta. Karkeasti hahmottaen levy alkaa jonkinlaisena modernina death/thrash-puhteena, jota on pehmennetty hennolla naislaululla, mutta joka jo toisessa kappaleessa muistuttaa b-luokan Dimmu Borgiria. Nelosbiisi puolestaan tarjoaa huonoa heviballadia akustisen kitaran kera, ja niin edelleen.

On tietysti omalla tavallaan hienoa, ettei niin sanottua äärimetallia veivaava bändi ole jäänyt oman genrensä yksitoikkoisuuden vangiksi, mutta kun jälleen kerran ne hyvät biisit loistavat poissaolollaan, ei itsensä näköisestä materiaalista ole lohduksi. Niin ikään liian rikkonainen ulosanti on sekin viemään parasta terää itse musisoinnilta, eikä apua löydy hajanaisesta valikoimasta eri laulutyyleistä - örinästä rääkynään ja heleään naislauluun - tahi ok-tasoisesta tuotannosta.

On mahdoton arvailla millaiselle kuulijakunnalle X-Torsion kolahtaa, sillä perinteisiin metallityylisuuntiin levytys ei mahdu, ellei sitten yksittäisiin raitoihin pilkottuna. Hyvää tästä platasta on kuitenkin vaikea saada, edes yksittäisinä kappaleina.



11.02.2010, Serpent
http://www.myspace.com/kenosband Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta MP3:t Lukukertoja : 886
Palaa »
 
Bookmark and Share