Eluveitie jatkaa neljännellä täyspitkällään siitä, mihin se parin vuoden takaisella Slania-albumilla jäi. Homman nimi on siis - paremman termin puuttuessa - folk metalcore, eli perinnesoittimilla ja kelttihenkisillä melodioilla varustettu moderni metalli. Everything Remains As It Never Was -kiekko ei siis pääse enää varsinaisesti yllättämään, mutta kieltämättä bändin täyteläinen sointi ja sen omiin korviini ristiriitaisetkin vaikutteet eivät edelleenkään jätä kuuntelijaa kylmäksi.

Rauhallisempia välipalaraitoja, Isaraa ja Setlonia, sekä Otherworld-introa lukuun ottamatta Eluveitie näyttäisi kuitenkin seuloneen biisinsä entistäkin tiheämmän siivilän läpi, sillä harvassa ovat ne hetket, kun biiseissä ei ole sekä folkahtavaa että modernisti riffittelevää meininkiä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että kappaleissa on melko paljon sulateltavaa. 47-minuuttinen levy tuntuukin välillä kestoaan raskaammalta kuuntelukokemukselta.

Aivan kuten levy, joka ei pääse hetkeksikään ulos pentatonisesta sävelasteikosta, myös Everything Remains As It Never Was alkaa ennen pitkää kuulostamaan yksitoikkoiselta. Kun huomioidaan vielä se, että ainakin omat korvani ovat lähes tulkoon immuuneita pentatoniselle tavanomaisuudelle, mutta eivät kelttiläismelodioille, alkaa Eluveitien sävellyksiltä ja niiden tunnelmilta jossain vaiheessa toivoa variaatiota. Perinnesoittimet toimittavat levyllä pitkälti sitä funktiota, joka yleensä sälytetään liidikitaralle, mutta ainakin itse kuulisin säkkipilliä, kampiliiraa sun muita hieman pienemmässä roolissa. Kun meininki on biisistä toiseen vauhdikas, kepeä ja harmiton, alkaa levy kuulostamaan yksinkertaisesti tyhjänpäiväiseltä.

Eluveitie on eittämättä keksinyt hyvän reseptin, johon minun on sen kaikessa postmodernisuudessa jotenkin vaikea suhtautua. Enkä nyt puhu mistään metallisesta uskottavuudesta, vaan ihan niinkin perustason kysymyksestä kuin mitä bändi yrittää musiikillaan kuuntelijoille välittää. Hyvää ja letkeää fiilistä? Taidokasta ja saumatonta musisointia? Kyllä, mutta ainakin itse kaipaan musiikilta useimmiten vielä jotain enemmän. Niin komeita yksittäisiä riffejä ja etenkin melodioita kuin levyn nimibiisissä, Nilissä ja Sempiternal Embersissä onkin, niin en voi olla miettimättä, että viekö Eluveitien urakehitys lähivuosina Euroviisujen lavalle. Thousandfold-biisistä löytyisi jo vaadittava modulaatiokin.