Core sitä, post tätä. 2000-luku on ollut erilaisten core-alatyylisuuntien luvattua aikaa bändien pursutessa mitä epämääräisimpiin hybridimuotoihin ja lokeroitumisen vaikeutuessa lähes päivittäistä tahtia. Genretysvastaista rintamaa edustaa ilmeisesti myös italialainen Living Corpse, jonka debyyttilevyä on - tavallaan ihan osuvasti - kutsuttu thrash coreksi.
Mitä helvettiä sitten thrash core edes tarkoittaa? Kuten tyylilajin nimestä arvata saattaa, Metaphysical Collapse edustaa sekoitusta kiivaasta thrash-riffittelystä yhdistettynä hardcoremaiseen vokalisointiin, tuoden mieleen myös deathcore-bändit. Käytännön tasolla tämä melodioitakin riffeissään runsaasti sisältävä bändi on kuitenkin läheistä sukua melodisen death metalin bändeille, tai ainakin sellaisille nimille kuten vaikkapa edesmennyt At the Gates. Lopulta kaukana eivät ole myöskään Arch Enemyn tapaiset yhtyeet, joten thrash core kuulostaa genrenä vähintäänkin kyseenalaiselta tapaukselta.
Aggressiivisuutta ja intensiivisyyttä yhtyeeltä siis löytyy, miksei riffipuolella tietynlaista tinkimättömyyttä ja raskauttakin. Reipastempoinen mäiske ja kipakka rääkynöinti vokaaleissa tuovat oman särmänsä musikkiin, jos sitä nyt melodiapuolella vastapainoiseseti tasapainotetaankin. Mitään varsinaista uutta ja erityisen mieleenpainuvaa bändi ei kuitenkaan tarjoa. Verrokkibändeihin, etenkin At the Gatesin osalta, nähden Living Corpse ei pahemmin loista - kiitos vähemmän hyvien biisien.
Soundipuoli on oikeastaan lähes erinomaisessa kunnossa. Kitaroista löytyy niin tiukkuutta kuin raskauttakin ja rummut paukuttavat riittävän jykevästi että selkeästi. Vokalistin kireä ääni voisi olla brutaalimpikin, mutta tämänkaltaista ulosantia odottaville tyylivalinta lienee riittävän hyvä. Eihän Metaphysical Collapse kokonaisuutena sinänsä hassumpi ole, mutta vielä näillä eväillä ei maailmanmaineeseen olla nousemassa.
11.02.2010, Serpent |